Emilia on käynyt täällä taas ratsastamassa ja Rositakin on viihtynyt hyvin Veikan kanssa. Veikka kengitettiin edellispäivänä, ja se meni ihan hyvin. Veikalla oli pää tyytyväisesti rehu ämpärissä, joten se ei edes huomannut naulojen läpäisevän kavion.
Eme teki blogille uuden bannerin, tässä vielä kuva vanhasta. Eme on media-assistentti, ja tekee tälläisiä töitä siis työkseen. Tsekatkaa Emen blogi tästä. |
Viimeviikon loppuna, sunnuntaina kello 21:30 olin juuri menossa nukkumaan, kunnes puhelin soi. Soittaja oli Inkeri. Vastasin puhelimeen ja ihmettelin mitä asiaa hänellä voisi olla tähän aikaan illasta. Oli myrskyisä yö, tuuli kovasti ja tien pinnat olivat peili jäässä. Inkeri sanoi, että hevoset olivat karanneet, ja niitä ei ole näkynyt puoleen tuntiin. Tallin lähellä on suuri tie, jonka takia pelkäsimme hevosten juosseen tielle. Tilanteesta yhä pelottavamman teki, että Kartenalla eikä Urikalla ollut ollenkaan kenkiä, sillä niillä käytetään easy-bootseja joista olenkin täällä joskus kertonut.
Lisäksi Urika on pieni varsa vielä, ja olisi ollut riski, että se olisi eksynyt emästään. Lähdimme etsintäpartion kanssa autolla ajamaan hyvin hitaasti pitkin hiekkatietä. Ehdimme matkata hetken aikaa, kunnes huomasimme hevosten yllättäin juosseen tiellä vastaan. Onneksi ratissa ollut isäni havaitsi hevoset nopeasti, sillä oli vain sekuneista kiinni ettemme törmänneet hevosiin. Nousimme autosta ja aloimme kutsumaan hevosia luoksemme. Sain Jussin kiinni ja rauhoittelin sitä. Inkeri nappasi Kartenan, mutta se kuitenkin meni paniikkiin ja pimeässä kompuroi ojaan ja putosi sinne ryminällä. Soitin nopeasti Kaisalle ja hän kiirehti paikalle lisä apuvoimien kanssa.Kartena saatiin pois ojasta, mutta se oli jo loukaantunut. Vasen takajalka ei kestänyt painoa joten Kartena linkutti eteenpäin. Meidän oli pakko kävellä takaisin tallille hyvin hitaasti, koska hevosilla ei ollut kenkiä ja Kartena oli loukkaantunut. Matka kesti melkein tunnin, eikä etenemistä todellakaan helpottanut pilkkopimeä metsä. Onneksi meillä oli taskulamput, vaikka kahdesta loppuikin patterit. Kun olimme tallilla takaisin tarkistimme hevosten kunnon. Jussi oli kunnossa, mutta hikinen. Urika oli kunnossa, ja tarvitsi heti Kartenalta stressimaitoa. Kartena oli selvästi poissa tolaltaan. Se ei syönyt, vaan kääntyi kohti nurkkaa hyvin apean oloisena. Kaisa tutki jalan ja hoisi sitä. Kartena oli jonkun aikaa levolla, mutta onneksemme on nyt kunnossa henkisesti ja fyysisesti, ja kävelee normaalisti. Eli loppujen lopuksi loppu hyvin kaikki hyvin.
28.12. Veikalla on edessä taas muutto. Veikka muuttaa lähemmäs minun kotiani, vain parin kilometrin päähän meidän asunnosta. Vaikka olemmekin viihtyneet hyvin Mylverillä, on muutto nyt järkevämpää, koska tämän hetken tallille on todella pitkä matka. Haluan kiittää koko tallin väkeä näistä vuosista jotka olen viettänyt tallilla. Kerron muuton jälkeen sitten millaista uudessa tallissa on ollut. Kävin siellä jo kerran ja se vaikutti todella mukavalta paikalta. Talli on yksityinen talli ja on erään yksityishenkilön omassa pihassa. Tallilla on muistaakseni kuusi karsinapaikkaaa ja metsätarhat. Tallilla on myös valaistu kenttä, hyvät maastot ja laidun alueet. Nyt on aika pakata muuttolaatikot ja ottaa ihan uudet suunnat.
(c) Emma |